|
E-Finland Network Ltd Oy
Julkaisutoimintaa  Tiesitkö että Sähköisen kaupan palvelukeskus oli laatuaan maailman ensimmäinen keskitetty puolueeton e-kaupan tietopalvelu? Palvelukeskuksella on ollut jo yli 150.000 eri käyttäjää, ja yli 25.000 organisaatiota.

Sähköisen kaupan palvelukeskus

Sähköisen kaupan palvelukeskuksen internet-palvelu (www.e-finland.org) on aloittanut toimintansa 17.3.2000, osana vuosittaista kansainvälistä Internet Fiesta -tapahtumaa, jonka taustajärjestäjinä ovat toimineet kansainvälinen Internet Society (ISOC) ja EU-komision Information Society Promotion Office (ISPO). Vuoden 2000 Suomen järjestelyistä vastasi ISOC Finland (ent. Suomen Internet-yhdistys ry), Tietotekniikan Kehittämiskeskus ry (TIEKE) ja Lasipalatsin Mediakeskus yhteistyössä Helsingin kaupunginkanslian, Nykyaika konsortion sekä Suomen Freenet ry:n kanssa. Vuoden 2001 alussa palvelu uudistui täydellisesti palvelutarjontaa ja sisältöä myöten, samalla kuin toimenkuvaa itsenäistettiin ja laajennettiin. Nykyään palvelu toimii tärkeimpänä valtakunnallisena sähköisen kaupan tiedonvälittäjänä.
 Toiminta-ajatus Tukea ja edesauttaa sähköisen kaupan kehitystä ja eri osapuolten tiedonsaantia ja -välitystä, kertomalla keskitetysti ja puolueettomasti sähköiseen kauppaan liittyvästä informaatiosta, sekä tarjoamalla sähköisen kaupan tukemiseen ja edistämiseen tähtääviä lisäpalveluja. Tavoite
Tavoitteena on tarjota avoin, luotettava, puolueeton, jatkuvasti kehittyvä ja monipuolistuva sähköisen kaupan keskitetty tietolähde ja palvelukeskus, jonka kaikki sähköisen kaupan toimijat - niin kuluttajat kuin e-kauppiaat - voivat omaksua ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi tietolähteeksi kaivatessaan sähköiseen kauppaan liittyvää informaatiota tai palveluja.
| Avoin, puolueeton,ei-kaupallinenja tasa-arvoinen |
| Periaatteet - Puolueettomuus
Palvelun tärkeimpänä periaatteena on toiminnan ja informaation riippumattomuus ja puolueettomuus. Tavoitteena on tarjota tasa-arvoinen palvelu, jossa kaikkea informaatiota - kuten e-kauppoja - kohdellaan täysin saman arvoisesti, eli mitään ei suosita tai priorisoida esimerkiksi kaupallisin perustein (maksua vastaan).
- Avoimuus
Informaation ja palvelujen käyttökynnys tulee olla mahdollisimman alhainen kaikille eri sähköisen kaupan intressiryhmille. Näin ollen pyritään tarjoamaan mahdollisimman paljon tietoa ilman pakollista rekisteröintiä tai kustannuksia.
- Monipuolisuus
Tarjottavan informaation ja lisäpalvelujen tulee olla mahdollisimman monipuolisia jotta pystytään tyydyttämään kaikkien eri sähköisen kaupan intressiryhmien tarpeet mahdollisimman useasta eri näkökulmasta.
- Hyödyllisyys
Palvelussa tarjottavan informaation ja eri kohderyhmille tarjottavien lisä-palvelujen tulee tarjota oleellista hyötyä ja lisäarvoa eri kohderyhmille.
- Kustannustehokkuus
Kaikissa palveluissa hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti jo olemassa olevia tietokantoja (informaatiota), standardoituja ohjelmistoja (järjestelmiä) ja automatisointia. Lisäksi toimintaa kuten ylläpitoa ja tiedonkeruuta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä verkoston kanssa.
Tarjolla
Pyrimme keskitetysti kertomaan tarjolla olevasta e-kaupan informaatiosta
|
|
Tarjolla on yhä laajeneva määrä e-kauppaan liittyvää informaatiota, kuten mm. alan uutisista ja tiedotteista, tapahtumista, tutkimuksista, kirjallisuudesta, toimijoista, toimittajista ja ohjelmista, turvallisuudesta, kuluttaja- ja tietosuojasta, sähköisestä maksamisesta, sekä tietenkin internet-kaupoista.
Lisäksi tarjolla on yhä kasvava määrä sähköisen kaupan tukemiseen ja edistämiseen tähtääviä lisäpalveluja, kuten kuluttajien neuvontapalvelu ja sähköisen kaupan alan tiedotteiden välityspalvelu. Jatkossa tulemme tarjoamaan vastaavaa informaatiota ja palvelua myös DigiTV- ja mobiili-kaupankäynnistä, myös mm. englanninkielellä.
Kehitys
Palvelun kehittämisessä on ollut mukana alusta saakka laaja joukko puolueettomia sähköisen kaupan intressiryhmiä (yhdistyksiä ja virastoja), jotka ovat erinomaisen asiantuntemuksen ja näkemyksen lisäksi tarjonneet palvelussa olevaa informaatiota. Kaikilla näillä tahoilla on myös oikeus ja mahdollisuus sekä osallistua palvelun jatkokehittämiseen erillisen kehitysryhmän kautta, että ylläpitää ja tarjota informaatiota omaehtoisesti, ilman minkäänlaisia velvollisuuksia tai sitoumuksia palvelua tai palvelun tarjoajaa kohtaan. Internet-palvelun sisällön ja palvelujen kehittämiseen ja ideoimiseen osallistuu myös vapaamuotoinen kehitysryhmä, joka muodostuu sähköisen kaupan eri intressiryhmiä edustavien järjestöjen ja yhdistysten edustajista sekä yhteiskunnallisesti ja sähköisen kaupan kannalta tärkeistä vaikuttajista. Kehitysryhmän varsinaisina jäseninä on edustettuina:
Kehitysryhmän seurantalistalla ovat mm:
Vapaamuotoisen kehitysryhmän tavoitteena on lisätä ja laajentaa e-kaupan eri intressiryhmien yhteistyötä sekä kehittää palvelua vastaamaan yhä paremmin eri osapuolten tarpeita.
- internet-palvelun sisällön ja palvelujen kehittäminen ja ideoiminen vastaamaan sähköisen kaupan eri intressiryhmien ja kohderyhmien yleisiä ja yhteisiä tarpeita
- toimia e-kaupan eri intressiryhmien foorumina, jonka tavoitteena on yhteistyön laajentaminen ja lisääminen eri sähköisen kaupan toimijoiden kesken
Viiteryhmä
Kaikilla aineistoa tarjonneilla puolueettomilla yhteistyökumppaneilla on oikeus ja mahdollisuus itsenäisesti ja omaehtoisesti ylläpitää ja tarjota informaatiota ja palveluja ilman minkäänlaisia velvollisuuksia tai sitoumuksia palvelua tai palvelun tarjoajaa kohtaan siten, että e-finland.org ainoastaan koordinoi ja vastaa palvelun keskitetystä ylläpidosta. Yhteistyökumppaneilla on mahdollisuus myös osallistua palvelun jatkokehittämiseen erillisen kehitysryhmän kautta.
Myös rekisteröityneet käyttäjät (mm. e-kauppiaat, toimittajat, tutkijat) voivat tarjota ja ylläpitää suoraan omia ja oman alansa sähköiseen kauppaan liittyviä tietoja.
Ylläpito
Palvelussa olevan informaation ylläpitoa on pyritty hajauttamaan mahdollisimman paljon eri asiantuntijoiden ja intressiryhmien kesken siten, että päävastuu palvelun ylläpidosta ja koordinoinnista on palvelun tarjoajalla.
- Puolueettomilla yhteistyökumppaneilla (järjestöt, yhdistykset, virastot ja tutkimuslaitokset) on oikeus ylläpitää kaikkea palvelussa olevaa informaatiota omaehtoisesti, ilman velvoitteita tai kustannuksia.
- Rekisteröityneet käyttäjät voivat tarjota ja ylläpitää rajoitetusti ja maksutta esimerkiksi e-kauppojen, tutkimusten, toimijoiden, toimittajien ja sähköisen kaupan valmisohjelmistojen tietoja.
Sähköisen kaupan informaation laajan levinneisyyden vuoksi, otamme mielellämme vastaan aineistoa ja mahdollisia aktiivisia yhteistyökumppaneita. Toivotamme kaikki kiinnostuneet tahot mukaan tähän palveluun ja sähköisen kaupan laajempaan aktiiviseen kansalliseen ja kansainväliseen edistämiseen !
Rekisteröinti
Rekisteröinti ei ole pakollista tai maksullista mutta suositeltavaa, sillä palvelussa järjestetään paljon kilpailuja, arvontoja, ym. tapahtumia, joissa käyttäjätunnus on edellytyksenä osallistumiselle. Myös oman aineiston ylläpito edellyttää rekisteröintiä (esim. kauppiaat ja toimittajat). Informaation hyödyntäminen
Ellei toisin ole mainittu tai osoitettu, ovat palvelussa tarjolla oleva asiasisältö, kuten hakujen tulokset vapaasti käytettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin ja tekijänoikeuksia kunnioittaen, kunhan lähde (e-finland.org) mainitaan. Muussa tapauksessa tulee kysyä lupa.
Palvelussa esiintyvä informaatio joka on kolmannelta osapuolelta lainattu tai viitattu, kuuluvat tekijänoikeuksien piiriin ja oikeudet niiden alkuperäiseen sisältöön/informaation ovat ko. teoksen tekijän. Tällöin ko. aineiston kopiointiin on pyydettävä asionomaisen lupa. 
Palvelukeskuksen pääyhteystyökumppanina ja tukijana toimii Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistys ry .
Siirry palvelukeskukseen
|
|